En saa ikinä pidettyä uudenvuodenlupauksia, joten en ole niitä yleensä tehnyt. Viime uusivuosi oli kuitenkin poikkeus. Tein lupauksen, tai itse asiassa päätöksen, ja se piti. En tästä päätöksestäni julkisesti paljon kertonut, koska pessimistinä ajattelin, että hukkaan taas valuu hyvät päätökset ;)
Päätös oli, että vuonna 2014 elän terveempää ja kevyempää elämää ja olipa yhdet punaiset tavoitehousutkin, joihin halusin mahtua. Olin jo pohtinut omia elintapojani ja kuunnellut aiheeseen liittyviä luentoja. Sitten löysin netistä Patrik Borgin laatiman Kunnossa Kaiken Ikää -projektin opasvihkosen, jossa kehotettiin tekemään pienen pieniä elämänmuutoksia pikkuhiljaa ja näistä muutoksista rakentuu hitaasti, mutta varmasti uudenlaiset elämäntavat ruuan ja liikunnan osalta. Tämä kolahti. Kaikki muutokset terveempään elämään on ennen kaatuneet muutosten työläyteen. Siihen, että on niin vaikeaa opetella tekemään terveellistä ruokaa tai että on mahdotonta löytää aikaa liikkua virallisten terveyssuositusten verran. KKI-oppaassa olikin erilainen näkökulma: kaikkea ei tarvitse muuttaa nyt heti, vaan muutokset tehdään yksi kerrallaan ja ne ovat todella niin pieniä, että yksi kerrallaan toteutettuna ne pystyy ottamaan pysyväksi osaksi elämää.
Muutoksista ensimmäinen oli säännöllinen ateriarytmi. Ruokaa 3-4 tunnin välein. Ei väliä mitä syöt kunhan syöt niin ettei ruokailujen väli kasva liian suureksi. Kun verensokeri on koko ajan tasainen, olo on parempi, ei tule kiukuteltua lapsille työpäivän jälkeen ennen kuin on saatu ruokaa pöytään, jos olen syönyt välipalan jo aiemmin. Helppoa ja ah, niin toimivaa :) Aluksi en todellakaan välittänyt siitä mitä syön, kunhan söin. Vain ateriarytmiin piti keskittyä.
Sitten alettiin viilata ruokavaliota. Ensimmäinen muutos oli syödä kaksi hedelmää päivässä.Sitten piti ryhtyä valitsemaan täysjyvätuotteita. Lisätä proteiinia. Valita parempia rasvoja. Lisätä kasviksia lämpimiin ruokiin. Vähentää makean syöntiä. Kukin muutos otettiin mukaan yksitellen aina 1-3 viikon välein. Tärkeää oli se, että edellisestä muutoksesta oli ehtinyt muodostua automaatio ennenkuin otettiin uusi juttu mukaan. Muutosten piti myös olla mieleisiä eikä kaikesta hyvästä mutta epäterveellisestä tarvinnut luopua, vaan miettiä mitkä on itselle tärkeitä juttuja (suklaa!) ja mitkä taas sellaisia mistä voi luopua (pulla!)
KKI-ohjelmaan kuuluu myös liikunnan asteittainen lisääminen, ohjelma on suunniteltu sohvaperunoille. Omalla kohdallani liikunta oli jo aika mukavasti kuvioissa, kun olin pari vuotta aiemmin aloittanut (sohvaperuna-asteelta) Porin juoksukoulun. Niinpä perusliikunta oli ihan kivasti hallussa, mutta KKI-ohjelmasta tuli silti mukavasti uusi vinkkejä ja näkökulmia. Lisäksi keskityin viime vuonna ulkoiluun ja pääsin usemapaan kertaan eräleireilemään kivassa porukassa :)
Parasta KKI-ohjelmassa oli se myönteisyys. Suurin osa muutoksista oli positiivisia, eli elämään/ruokavalioon _lisättiin_ jotain: liikuntaa, kasviksia, proteiinia. Mistään ei tarvinnut hampaat irvessä luopua. Kesään mennessä olinkin saanut ruokailutavat hyviksi ja painokin oli pudonnut. Liikuntaa olisin voinut harrastaa säännöllisemmin ja sen aion nyt ottaa alkavan vuoden tavoitteeksi. Kesällä iski erittäin kivulias vaan ei hengenvaarallinen Sairaus, jonka vuoksi olen joutunut hyvin radikaalisti muuttamaan ruokavaliotani ja välillä on viikkoja jolloin en voi kipujen takia syödä oikein mitään. Ruokavalio on siksi juuri nyt jotain ihan muuta kuin yleiset terveyssuositukset, mutta näillä mennään. Toisaalta kipuihin auttaa säännöllinen liikunta. Konkreettinen tavoite painon pudotuksesta toteutui kyllä, mistä Sairaudellekin pitää antaa "kiitosta". Painan nyt lähes 10 kiloa vähemmän kuin vuosi sitten. Tavoitehousut mahtuvat päälle ja vielä villakalsaritkin sinne alle ;)
Hyvää uutta vuotta kaikille ja lupausten suhteen suosittelen pieniä aseklia, baby steps, oli lupaus mikä tahansa!
keskiviikko 31. joulukuuta 2014
sunnuntai 30. marraskuuta 2014
Adventti on ihmisen parasta aikaa
Adventtisunnuntai ja jouluradio alkoi! www.jouluradio.fi ja Helsingissä taajuudella 102,0. Ihanaa, kun voi julkisesti kuunnella joululauluja :) Mä kuuntelen niitä salaa ympäri vuoden, kannattaa kokeilla! Esimerkiksi heinäkuun helteillä joululauluista saa ihan eri asioita irti kuin näin talvella.
Viime jouluna julkaistu Raskasta joulua -porukan video "Tulkoon joulu" on tullut katsottua melkein joka päivä jo marraskuun alusta asti. Se on vaan niin hyvä! Ihania laulajia, mahtava sovitus. Kun Marco Hietala laulaa, että "tulkoon RAKKAUS ihmisrintaan, silloin Joulu luonamme on", niin eihän sitä voi muuta kuin uskoa!

lauantai 18. lokakuuta 2014
Putous ja sketsihahmokisa 2014
Mielenkiinnolla odottamani uusi Putous-kausi on alkanut. Kahden jakson perusteella on sanottava, että parannusta on tapahtunut ja paljon! Uusi näyttelijäkaarti on raikas ja käsikirjoituksen taso on noussut ihan huikeasti! Hyvä hyvä!
Sketsihahmotkin ovat aikalailla ok. Ihan niinkuin viime kaudellakin, on muutama tosi hyvä hahmo, muutama tosi huono ja pari siltä väliltä. Oma suosikkini on Karjalan Kandalfi, voi sitä rasvaan miehen herkkyyttä :D Kissi Vähä-Hiilari on tietysti myös erittäin hyvä. Hyvällä hahmolla pitää olla myös hyvä käsikirjoitus ja Kissillä se tuntuu olevan parhaiten hallussa. Old testament -dieetti..... :D Tykkään myös Svetlanasta ja liitto-orava Pasista.
Minusta parhaat hahmot ovat sellaisia, joita hahmon tekijä itse rakastaa ja kohtelee hellyydellä ja pieteetillä. Ei saa tehdä liian ronskisti yli, muuten hahmo ei ole todellinen. Liitto-orava pudonnee aika pian leikistä juuri tästä syystä. Hahmo on ihan hauska ja käsikirjoitus paikoitellen tosi oivaltavaa, mutta hahmon tekemisestä puuttuu lempeys. Kississä on paljon samaa kuin viime vuoden Antskussa, todella kauniisti ja kunnioittavasti tehdyt hahmot. On liian helppoa tehdä "mies naisen vaatteissa puhumassa kimeällä äänellä". Antsku ja Kissi on ihan todellisia henkilöitä. Ja samaan kategoriaan menee Sanna-Raipe eli ei se ole vain siitä kiinni että mies tekee naishahmoa. Toivon kyllä, että Kissin kohdalla ei käytettäisi liiaksi samoja elementtejä kuin Antskulla, tämän päivän jakson perusteella nimittäin näyttää huolestuttavasti siltä.
Svetlanan kohdalla pelkäsin ekan jakson jälkeen sitä, että käsikirjoitus on pelkkää prostituutiosta vihjailua, mutta toiseen jaksoon oli keksitty kivasti kaikkea muuta. On jännää nähdä kestääkö Kissi-hype kauden loppuun asti vai saammeko sittenkin yllätysvoittajan. Joka tapauksessa todella viihdyttävää katsottavaa sekä sketsihahmot että ohjelma muutenkin. Ai niin! Se viikkokatsauksen reportteri Helsingin kylmillä kaduilla <3

tiistai 12. elokuuta 2014
Robbin Williams on kuollut
Harvoin kenenkään ulkomaalaisen näyttelijän kuolema koskettaa niin paljon kuin Robbin Williamsin. Hänen uransa on ollut uskomaton enkä voi ymmärtää että uusia elokuvarooleja ei nyt enää tule. Itselleni tärkein Williamsin elokuvista on ollut Heräämisiä (Awakenings), joka kertoo lääkäristä joka ryhtyy hoitamaan levodopalla katatonisessa tilassa olevia potilaita, jotka lääkityksen ansiosta heräävät taas hetkeksi mukaan elämään.
Kuolleiden runoilijoiden seura on tietysti hieno ja merkittävä elokuva (tosin nykyisin katselukokemusta häiritsee muiden pääosan esittäjien myöhemmät tv-sarjaroolit). Kolmas suosikkini on Good morning Vietnam, jossa on aika hieno tunnelma Vietnam-elokuvaksi. En tietysti ymmärrä elokuvan kaikkia nyansseja, koska en ole amerikkalainen enkä ole perehtynyt Vietnamin sotaan.
On murheellista, että upea näyttelijä vaipui masennukseen ja alkoholismiin ja päätyi itsemurhaan. Sydämeen sattuu ajatella sitä mitkä hänen tunteensa ovat olleet hänen päätyessään tähän ratkaisuun.

Synttäripuuhaa
Vitsi-muistipelissä pitää yhdistää vitsi ja kuva. |
Kohta on taas lapsen kaverisynttärien aika. Hulinaa riittää kun pieneen asuntoon pyyhältää 9 energistä lasta. Lapsia ilahduttaakseni (oikeasti omien hermojeni takia ;) ) yritän aina keksiä synttäreille joitain pientä ohjelmaa. Tällä kertaa olen suunnitellut perinteisen valokuvasuunnistuksen lisäksi koululaisvitsi-muistipelin. Muistipelissä pitää löytää vitsiä vastaava kuva. Ajattelin, että tää voisi olla hauska juttu, kun synttärisankari itse on tällä hetkellä kovasti mieltynyt vitsikirjoihin ja ilahduttaa minua harva se päivä lukemalla niitä ääneen. Kuvien toteutus oli haastavaa minun piirustustaidoillani, joku joka oikeasti osaa piirtää hyvin saisi tehtyä vaikka mitä. Mun piti tyytyä valitsemaan sellaisia vitsejä joita on helppo kuvittaa tikku-ukoilla ("Kaksi miestä meni mustikkaan. Toinen ei mahtunut." ja niin poispäin). Valokuvasuunnistuksen toteutus pienellä pihalla on haasteellista sekin, varsinkin kun lapset on jo aika isoja. Lisäsin vaikeusastetta ottamalla valokuvat niin läheltä, että mittasuhteet hämärtyy ja joistain kuvista pystyy päättelemään vain esim. pintojen väriä.Eiköän nuo kuitenkin aika nopeasti löydy.
Valokuvasuunnistuksen palkintona tällä kertaa Pez-karkkikone. |
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)